Raaka-ainetta ympäristöä kunnioittaen

Me Junnikkalalla koemme tärkeäksi, että metsänhoito tehdään ympäristöä kunnioittaen ja metsäluontoa säästäen. Metsäosastomme pyrkii toiminnassaan jatkuvasti taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviin periaatteisiin.

Metsät kasvavat nuorista puista

Hankinta-alueemme metsien ikärakenne on nuori, jonka vuoksi hankinta-alueemme metsät kasvavatkin lähes kaksi kertaa enemmän kuin vuosittain niitä hakataan. Näin pidämme myös osaltamme huolta metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisesta ja metsien kasvun varmistamisesta.

Paikallista työllisyyttä tukemassa

Kotimaisten metsien hyvinvoinnin ohella meille on tärkeää tuntea vastuumme paikallisena työllistäjänä. Työllistämmekin välillisesti jopa 400 ihmistä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Puunhankinnan myötä jätämme myös alueelle 50 miljoonaa euroa kantorahoja.

Puunhankintaa kotimaisista metsistä

Yli puolet käyttämästämme puusta tulee oman metsäosaston suoraan perhemetsätiloilta tapahtuvan puunhankinnan kautta. Loppuosa tulee muiden alueellamme toimivien metsäyhtiöiden toimittamana. Suojeluohjelmiin kuuluvilta alueilta emme osta puuta.

Hankkimastamme raaka-aineesta lähes 90 % tulee Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskusten alueella olevilta perhemetsätiloilta. Noin 10 % käyttämästämme puuraaka-aineesta tulee Metsähallituksen metsistä.

Metsä merkitsee meille yhteistä tulevaisuutta

Ympäristöperiaatteiden mukaisesti pyrimme toiminnassamme suosimaan metsäluonnon monimuotoisuutta, vähentämään käyttämäämme energiaa sekä minimoimaan toimintamme ympäristölle haitalliset piirteet.

Puunhankinnassa noudatamme ISO 9001 -laatujärjestelmää ja ISO 14001:2004 -standardin mukaista ympäristönhallintajärjestelmää. Myös tärkeimmillä toimittajillamme on vastaavat järjestelmät ja edellytämme heidän noudattavan samoja ympäristöperiaatteita meille toimittamansa raaka-aineen suhteen.

  • Puunhankinta-alueemme

Jaa sisältö

Jätä yhteydenottopyyntö täyttämällä alla oleva lomake ja Junnikkalan puunhankintaosaston henkilökunta ottaa yhteyttä mahdollisimman pikaisesti.