Yritys

Kestävää kasvua

Olemme yksi maailman moderneimmista mekaanisen puunjalostusteollisuuden laitoksista. Yrityksemme on hieman kuin raaka-​aineemme; pohjoisessa pitkään kasvanut ja kokemusten karaisema.

Jo kuuden vuosikymmenen ajan sukupolvelta toiselle siirtynyt tieto-​taito yhdistyneenä rohkeuteen ja innovatiivisuuteen sekä mittaviin investointeihin ovat luoneet kestävän pohjan toiminnallemme myös 2020-​luvulla. Sinne perheyritystämme on viemässä kolmas sukupolvi; ”Junnikkala Bros” eli toimitusjohtaja-​Kalle ja Veli-​Matti myyntijohtajana yhdessä yrityksemme muiden huippuammattilaisten kanssa.

Kalajoen saha

Kalajoen sahamme on erikoistunut sahaamaan järeää mäntyä kotimaan ja vientimarkkinoille. Kalajoella sahataan myös kaikki jatkojalostuksemme tarvitsema kuusi. Kalajoen sahallamme sahatavaraa valmistuu vuosittain 200 000 m³.

Jatkojalostusta varten varmistamme juuri oikeanlaisen raaka-​aineen omasta tuotannostamme. Näin varmistamme koko tuotantoketjun laadukkuuden aina lopputuotteeseen asti.

Höyläämömme palvelee laadulla

Kalajoen sahan yhteydessä toimiva höyläämömme palvelee etenkin talonrakennus- ja puusepänteollisuutta laadukkailla sahatavaran jatkojalosteillaan.

Höyläämömme nykyaikaisilla linjoilla valmistuvat niin sahatavaran erilaiset profiilit, ympärihöyläykset, tarkkuuskatkaisut ja päätyponttaukset kuin erikoispaketoinnitkin.

Valmistamamme tuotteet voidaan paketoida kutistekalvoon tai piennippuihin asiakkaan tarpeen mukaan. Tuotteet voidaan lisäksi merkitä viivakoodilla tai etiketillä ja myös päätymerkkaus on mahdollista.

Maalaamostamme viimeistellyt tuotteet

Kalajoella koneet pyörivät myös maalaamossamme, jossa viimeistellään laadukkaat tuotteemme maalaamalla ne asiakkaan toivomiin sävyihin. Kalajoella maalataan tuotteitamme asiakkaan toivomiin sävyihin peräti 50 000 m³ vuodessa.

Oulaisten saha

Viime vuosina ahkerasti uudistettu sahojemme konekanta ja uusi teknologia mahdollistavat nopean reagoinnin asiakkaidemme tarpeisiin ja erityisvaatimuksiin.

Asiakaskohtaisten erikoislaatujen ja millintarkkuudella sahattujen välimittojen lisäksi toimitamme yleispuutavaraa suoraan varastostamme.

Sahatavaraa nopeilla toimituksilla

Asiakaslähtöisyys muodostaa toiminnallamme perustan sekä Oulaisissa että Kalajoella: nopeat ja joustavat sahatavaran toimitukset ovat perheyrityksellemme kunnia-​asia.

Oulaisten sahalla asiakkaitamme palvelee lähes kaksikymmentä alan ammattilaista. Sahalla on keskitytty pienläpimittaisen ja tiukkasyisen männyn jalostamiseen. Oulaisten sahalla valmistuu vuosittain 150 000 m³ sahatavaraa.

Yhteistyössä puunkorjuussa

Tiedämme, että puunkorjuun hyvään lopputulokseen vaikuttavat monet asiat, kuten asiansa osaava metsäurakoitsija ja tehokas konekalusto. Siksi olemme rakentaneet luotettavan ja ammattitaitoisen kumppaniverkoston avuksemme puunkorjuuseen.

Haluamme olla puukaupassa hyvä kumppani. Teemmekin tiivistä yhteistyötä paikallisten metsäurakoitsijoiden ja korjuumiesten sekä ‑naisten kanssa metsän harvennushakkuissa ja puunkorjuussa.

Luotettavia
korjuumiehiä ja ‑naisia

Kumppaniverkostomme metsäurakoitsijat ovat metsän kunnostuksen, harvennuksen ja hakkuiden ammattilaisia jo monien vuosien takaa – takuuvarmoja korjuumiehiä ja ‑naisia. Luotamme valikoituihin kumppaneihimme.

Valitessamme yhteystyökumppaneita metsäurakointiin pidämme huolta, että myös alihankkijoidemme harvesterit ja motot ovat takuuvarmoja ja tehokkaita. Puun oikeanlainen korjuu on meillä kunnia-​asia.

Paikallista ammattitaitoa

Tunnemme oman vastuumme paikallisena työllistäjänä ja siksi haluamme tukea omalla toiminnallamme myös paikallisia pienyrittäjiä. Monet kumppaniverkostomme metsäurakoitsijat ovatkin tuttuja yrittäjiä jo vuosien takaa.