20.08.2019

Malesian delegaatio vieraili Junnikkalan sahalla

Malesialainen delegaatio vieraili sahallamme. Delegaatiossa oli mukana Malaysian Timber Council -neuvosto sekä asiantuntijoita pakkaus-, huonekalu- ja muottiteollisuudesta.

He eivät olleet ennen käyttäneet suomalaista puuta, joten he tulivat tutustumaan suomalaisen sahan toimintaan ja suomalaisen puun käyttömahdollisuuksiin.

– Vieraat olivat innokkaista testaamaan suomalaista puuta ja tutustumaan sen monipuolisiin käyttömahdollisuuksiin. He olivat myös innokkaita kuulemaan suomalaisista yrityksistä ja niiden toimintavoista. Tavoitteena on tietenkin saada aikaan bisnessuhteita delegaation jäsenten kanssa, myyntipäällikkö Ming Yu kertoo.

Malesian delegaatio vieraili Junnikkalan sahalla

Vierailun aikana malesialaiset puualan asiantuntijat kiersivät sahan eri toimipisteitä. Kerroimme Junnikkalan laatustandardeista. Vieraat olivat kiinnostuneita käyttämistämme koneista, tekniikasta ja puun laadusta. Vieraamme pääsivät osallistumaan myös opastetulle kierrokselle tuotantolinjastoille ja tutkimaan suomalaisen puun laatua. 

Jätä yhteydenottopyyntö täyttämällä alla oleva lomake ja Junnikkalan puunhankintaosaston henkilökunta ottaa yhteyttä mahdollisimman pikaisesti.

Lomakkeen lähettämällä hyväksyt tietosuojaselosteemme.