Ajankohtaista
Uutiset ja artikkelit
”Tämä ei ole pikamatka, vaan pitkän matkan juoksu”
Vuosi sitten joulukuussa 2023 Oulun uudella tuotantolaitoksella sahattiin ensimmäiset tukit. Päivässä oli tuolloin juhlan tuntua – olihan uutta laitosta suunniteltu ja rakennettu intensiivisesti kaksi vuotta. Itsessään jo investoinnin etenemisen nopeus oli melkoinen…
Omalla tyylillä, persoonaan ja ammattitaitoon luottaen
Junnikkalan metsäasiantuntijoista esittelemme seuraavaksi Mikko Huttulan, joka kertoo hieman taustoistaan, työstään sekä puukaupan nykytilanteesta. – Toimin Junnikkalalla metsäasiantuntijana ja ostoalueeni sisältää kuntia kolmen maakunnan alueelta: Keski-Pohjanmaalta…
Junnikkala Oy:n omistajat ovat allekirjoittaneet sopimuksen yhtiön koko osakekannan myymisestä Stora Enso Oyj:lle
Junnikkala Oy on yksi Suomen merkittävimmistä sahatavaran ja puujalosteiden valmistajista. Junnikkalan sahat sijaitsevat Kalajoella, Oulaisissa ja Oulussa ja niiden yhteenlaskettu vuotuinen tuotantokapasiteetti on 700 000 kuutiometriä sahatavaraa. Lisäksi yhtiö…
Sähkötrukki osana päästöjen vähentämistä
Junnikkalan Oulun tuotantolaitoksen logistiikkaa sahatavaran lastausten, pihanhuoltotöiden sekä satamakuljetusten osalta hoitaa Adolf Lahti Oy. Polttoainekäyttöisten trukkien lisäksi pihamaalla ahertaa uusi litium-akulla varustettu 16-tonninen Kalmarin sähkötrukki,…
Kalajoella jalostetaan maailmanluokan puutuotteita
Maailmalla tunnetun sahatavaran lisäksi me Junnikkalassa tuotamme myös laadukkaita jatkojalosteita rakentamisen tarpeisiin. Kalajoella sijaitsevassa jatkojalostusyksikössä höyläämme ja maalaamme puutavaraa, joka päätyy erityisesti taloteollisuuden käyttöön.…
Haketta hakemassa tai viemässä ‒ Junnikkala x Pohjaset
Sahauksen sivutuotteina tukista syntyy purua, haketta ja kuorta. Kaikki jakeet hyödynnetään tarkkaan uuden Oulun tuotantolaitoksen lähialueilla: joko energiantuotannossa tai kemiallisessa metsäteollisuudessa. Purua ja kuorta päätyy sahan välittömässä läheisyydessä…
Puuteollisuuden ammattitutkintoon valmistui yhdeksän henkilöä
Tiistaina 11.6.2024 Kalajoella kahviteltiin puuteollisuuden ammattitutkintoon, sahateollisuuden osaamisalalle valmistuneiden kunniaksi. Opinnot aloitti yhteensä 12 henkilöä, joista lopulta yhdeksän eteni tutkintotodistukseen saakka. Valmistuneet saavat Junnikkalalta…
Uuden sahalaitoksen avajaisia vietettiin juhlavissa merkeissä
Torstaina 18. huhtikuuta vietettiin Oulun Laanilaan valmistuneen uuden, maailman moderneimman sahalaitoksen avajaisia. Tilaisuuteen oli kutsuttu joukko kotimaisten sidosryhmien ja yhteistyökumppaneiden edustajia, jotka ovat olleet mukana tämän merkittävän hankkeen…
Pitkäaikainen toive toteutui
Junnikkalalla aloitti 18.3. kaksi uutta metsäasiantuntijaa. Heistä toinen, Jani Mäyrä, kertoo seuraavaksi hieman taustoistaan sekä alkutaipaleestaan Junnikkalalla. Vaikka Mäyrä oli jo alakouluikäisenä metsuri-isänsä mukana kasailemassa parin metrin pöllejä, eivät…