Update cookies preferences

Junnikkala on luotettava työnantaja

12.10.2022

Junnikkalan modernit sahateollisuuden tuotantolaitokset tarjoavat monipuolisia ja mielenkiintoisia työmahdollisuuksia niin tuotannon, kunnossapidon, jatkojalostuksen, metsäpuolen, taloushallinnon, logistiikan ja myynnin kuin hallinnonkin tehtävissä. Junnikkala on perheyritys, joka panostaa voimakkaasti henkilöstön hyvinvointiin. Yritys on vakavarainen, luotettava työnantaja, jonka kasvunäkymät ovat erinomaiset. Sahatavara viedään 40 maahan, vienti kattaakin jo noin 60 % koko tuotannosta.

Junnikkalalla on tuotantolaitokset Kalajoella ja Oulaisissa. Oulun Laanilaan rakennetaan parhaillaan Junnikkalan kolmatta, uuden sukupolven modernia sahayksikköä. Uuden tuotantolaitoksen myötä Junnikkala tarjoaa entistä useampia mielenkiintoisia ja monipuolisia työmahdollisuuksia saha-​alan ammattilaisille tai saha-​alan ammattilaisiksi haluaville.

Kesätöistä kaikki alkoi

Kalajokelainen Hannu Junttila tuli Junnikkalan Kalajoen sahalle kesätöihin ensimmäisen kerran vuonna 1985. Kesätöiden jälkeen opiskelut talonrakentajaksi Nivalassa jatkuivat. Koulu loppui ja jälleen Hannun askeleet johtivat kesätöihin Junnikkalalle, mikä sitten muuttuikin suunnitelmista poiketen muutaman vuoden pituiseksi jaksoksi. Tämän jälkeen Hannu työskenteli muissa tehtävissä muutaman vuoden ajan ja kuinka ollakaan, jälleen askel johti takaisin Junnikkalalle. Tänään hän on työskennellyt Junnikkalan Kalajoen sahalla yhtäjaksoisesti vuodesta 1995 saakka, eli komiat 27 vuotta.

Meillä on muutamia, jotka olisivat päässeet eläkkeelle, mutta jääneet silti.
Kyllähän se jo kertoo paljon!

Hannu Junttila

Työnteko sahalla oli Hannun aloittaessa täysin toista, kuin mitä se on tänä päivänä. Hän aloitti aikoinaan niin sanotusti pihatöissä, jolloin lautaa pakattiin pakettiin urakkatyönä. Tavaran paketointi tehtiin niihin aikoihin täysin käsityönä, sadepäivinä paketointia ei voinut ulkotiloissa tehdä, silloin sitten tehtiin jotakin muuta. Tällä hetkellä Hannun päätoimipaikka on tasaamolla, mutta hän työskentelee vaihtelevasti muissakin tuotannon tehtävissä. Hannu kertookin, että vaihtelevuus työssä on erittäin positiivinen asia, jos tekisi koko ajan yhtä ja samaa, olisi helposti vaarana leipääntyminen ja kyllästyminen.

Näin monien kokemusvuosien myötä Hannu on päässyt seuraamaan läheltä sekä yrityksen että toimintatapojen muutoksen. Tuotantomenetelmät ovat muuttuneet ja tuotantomäärät kasvaneet. Fyysisesti työ oli paljon raskaampaa aikaisemmin, kun tehtiin paljon töitä käsin. Tänä päivänä tuotannossa ei käytännössä katsoen kosketa puuhun ollenkaan, sillä koneet hoitavat sen raskaimman työn. Vauhtia silti piisaa, tuotannon seuraaminen vaatii tarkkuutta pitää olla hereillä ja osata reagoida sekä ennakoida mahdolliset ongelmatilanteet, jotta tuotanto pysyy käynnissä koko ajan.

Hyvä ilmapiiri, kun vaan asenne kohillaan, niin täällä pärjää.

Hannu Junttila

Työ on jatkuvaa oppimista

Hannu on suorittanut työuransa aikana useita Junnikkalan järjestämiä koulutuksia. Hän on suorittanut muun muassa erilaisia ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja. Koulutusta on ollut esimerkiksi laatulajittelun, lujuuslajittelun, paketoinnin ja pakkaamisen osalta. Koulutusten lisäksi Junnikkala on järjestänyt useasti erilaisia tutustumisvierailuja, Hannu kertoo, että niiden aikana on päässyt näkemään ja oppimaan paljon uutta.

Tänä päivänä uuden työntekijän aloittaessa, hänet opetetaan kokeneempien työntekijöiden toimesta useampaan työtehtävään. On tärkeää, että yksi henkilö hallitsee useampia tehtäviä ja saa näin mahdollisuuden työskennellä eri pisteillä, jolloin varmistetaan työn vaihtelevuus ja monipuolisuus. Kuten Hannu aiemmin totesikin, että muutoin vaarana voi olla leipääntyminen.

Junnikkala on hyvä työnantaja

Hyvän työnantajan maineeseen vaikuttavat luonnollisesti työskentelyolosuhteet, joita Hannu kehuu hyviksi. Työnjohto on hyvää ja työskentely heidän kanssaan on sujuvaa. Hannu sanoo myös arvostavansa taattua toimeentuloa. Päivääkään ei ole ollut lomautuksia, Junnikkala on aina ollut vakavarainen ja luotettava työnantaja. Hannu toteaakin, että tällä oli varsin suuri merkitys erityisesti nuorempana, varmuus takasi sen, että uskalsi tehdä elämässä isoja ratkaisuja, kuten perheen perustaminen ja oman talon rakentaminen.

Hannu kertoo Junnikkalan panostavan paljon henkilöstön hyvinvointiin, esimerkiksi liikunta‑, kulttuuri- ja hierontaedun muodossa. Henkilökunnalle järjestetään näiden lisäksi erilaisia työkykyä ylläpitäviä ja tukevia virkistyspäiviä. Virkistyspäivillä on järjestettyä ohjelmaa esim. lumikenkäilya tai pyöräilyä. Hän sanookin Junnikkalan kannustavan liikunnan harrastamiseen monin eri tavoin.

Ei pidä jäädä paikalleen, muuten tippuu kärryiltä.

Hannu Junttila

Hän kertoo olevansa erittäin kiinnostunut Oulun Laanilaan valmistuvan uuden tuotantoyksikön valmistumisesta ja odottaakin jo kovasti vierailua ja tutustumista uuteen tuotantolaitokseen ja koneisiin. Hannu sanoo, että on hyvä, kun työnantajalla on kasvuhalua. Hän toteaakin, että tänä päivänä ei pidä jäädä paikalleen, muuten tippuu kärryiltä.

Työturvallisuus on tärkeää

Hannu kertoo, että työturvallisuuteen kiinnitetään Junnikkalalla hyvin paljon huomiota. Uuden työntekijän tullessa taloon, perehtyminen työtehtäviin dokumentoidaan tarkasti ja sitä seurataan säännöllisesti. Tavoitteena on varmistaa työn hyvä laatu heti alusta alkaen sekä työntekijän työturvallisuus huomioiden. Lisäksi esimerkiksi riskikartoituksiin osallistetaan aktiivisesti linjoilla työskentelevät, näillä keinoin opitaan tunnistamaan mahdolliset riskitekijät sekä korjaamaan mahdolliset ilmi tulleet puutteet välittömästi.

Raporttiin siis täytetään erilaisia huomioita ja tavoitteena on, että kaikki työntekijät oppivat toimimaan juuri, kuten pitääkin. Yövuoroissa riskikartoituksia tehdään ihan koko ajan, jotta vahinkoja ei pääsisi syntymään.

Asioista neuvotellaan ja keskustellaan

Hannu työskentelee myös pääluottamusmiehenä. Ensimmäinen kausi alkoi vuonna 2003 ja sen jälkeen ainoataan yksi muutaman vuoden tauko pääluottamusmiehen tehtävistä on ollut. Pääluottamusmiehen tehtäviin on TES:in mukaan varattu 16 tuntia viikossa, mutta aina hän ei tarvitse maksimiaikaa. Hannu kertoo, että yleensä yksi päivä viikossa riittää tehtävien hoitamiseen. Joka toinen perjantai kuluu Oulaisten yksikössä ja joka toinen Kalajoella. Viime aikoina tosin töitä on ollut aika paljon, johtuen uudesta työehtosopimuksesta. Pääluottamusmiehen tärkein tehtävä on toimia linkkinä työntekijöiden ja työnantajan välillä.

Teollisuusliitto ja PRO solmivan yhteisen yrityskohtaisen sopimuksen Junnikkalan kanssa keväällä 2022. Sopimukseen tuli parannuksia mm. lastenhoidon osalta. Aikaisemmin pystyi jäämään kotiin hoitamaan alle 10-​vuotiasta lasta ja uuden sopimuksen myötä raja nousi 12 ikävuoteen. Jatkossa myös joulu ja uudenvuodenpäivä ovat palkallisia vapaapäiviä, mikäli ne osuvat arkipäiville.

Hannu kertoo pääluottamusmiehen tehtävien olleen varsin mieluisia. Asioista keskustellaan ja neuvotellaan yhdessä, hän sanookin, että riitelyn kautta ei mitään asioita hoideta. Junnikkalalla on aina neuvoteltu ja keskusteltu asioita hyvässä yhteishengessä.

Mitä metsä sinulle merkitsee?

Metsässä tulee samoiltua koiran kanssa, siinä Hannulle henkilökohtaisesti metsän tärkein anti. Metsähän kyllä tuo monelle elannon, hän toteaa vielä, eli kyllä metsä on aika lähtemätön osa suomea.

Lue myös nämä: