Update cookies preferences

Pitkäaikainen toive toteutui

24.4.2024

Junnikkalalla aloitti 18.3. kaksi uutta metsäasiantuntijaa. Heistä toinen, Jani Mäyrä, kertoo seuraavaksi hieman taustoistaan sekä alkutaipaleestaan Junnikkalalla.

Vaikka Mäyrä oli jo alakouluikäisenä metsuri-​isänsä mukana kasailemassa parin metrin pöllejä, eivät metsäalan ammatit tuntuneet teini-​iässä varteenotettavilta vaihtoehdoilta. Armeija-​aikanaan hän kuitenkin huomasi itsestään löytyvän aidon palon metsään ja päätös alalle hakeutumisesta tuntui lopulta luonnolliselta. Mäyrä luki itsensä Oulun Vallinkorvalla ensin metsämekaanikoksi ja sen jälkeen metsätalousteknikoksi.

– Aloitin vuonna 1999 Pohjois-​Pohjanmaan Metsäkeskuksella kunnostus‑, ojitus- ja metsäautotiehommissa, joissa olin vuoteen 2010 saakka. Sieltä siirryin Haapamäki-​Kärsämäki Metsänhoitoyhdistykselle, jossa toimin aluksi alueneuvojana, sen jälkeen tein tie- ja ojahommia ja viimeiset kolme vuotta pyöritin korjuupalvelua. Vuosi sitten vaihdoin Metsänhoitoyhdistys Pyhä-​Kalalle, pian viisikymppinen Mäyrä tiivistää tähänastisen työuransa.

Perehdytys on tehnyt vaikutuksen

Junnikkalan kanssa Mäyrä oli vuosien varrella tehnyt puukauppoja sekä kotimetsistään että Metsänhoitoyhdistysten palveluksessa ollessaan. Hänelle oli syntynyt Junnikkalasta todella myönteinen kuva, jota siellä ostomiehenä toiminut kaverinsa oli puheillaan vahvistanut. Mäyrä olikin jo pitkään seurannut Junnikkalan toimintaa tavoitteenaan päästä yritykseen vielä jonain päivänä töihin.

– Kun Junnikkalalla aukesi yllättäen sopiva paikka – vieläpä omalla alueellani – niin päätin totta kai hakea. Tulin valituksi ja samalla toteutui pitkäaikainen toiveeni. Koska työurani lähti kannolta, tuntuu nyt mukavalta päästä näkemään myös sahapuolta.

Mäyrä aloitti Junnikkalalla maaliskuun puolivälissä ja fiilis on nyt muutaman viikon jälkeen tosi hyvä. Suurin yllätys hänelle on ollut, miten hienosti työhön perehdytys on suunniteltu ja läpiviety. Mäyrä on ilahtunut myös muiden ostomiesten soitoista, joissa he ovat kyselleet miten uudella työkaverilla menee. Tämä on Mäyrän mielestä hyvä esimerkki Junnikkalan erinomaisesta työilmapiiristä ja yhteishengestä.

– Ensimmäiset pari viikkoani ovat kuluneet perehdyttämisen merkeissä sekä leimikoita maastossa katsellen ja tarjouksia tehden. Tämä aika keväästä on yleensä puukaupan suhteen rauhallista, mutta uskoakseni muutaman viikon sisään alkaa taas tulla leimikoita tarjolle. Ajankohta uudessa työssä aloittamiselle on ollut siis erinomainen, Mäyrä toteaa.

Hänen ostoalueistaan – Kärsämäki, Piippola, Pulkkila, Pyhäntä ja Haapavesi – viimeksi mainitun Mäyrä tuntee entuudestaan parhaiten, sillä hänen asuinpaikkansa Oulaisten Mäyränperällä sijaitsee lähellä kuntarajaa. Muiden ostoalueiden metsäautotiet, maastot ja kantavuudet Mäyrä tietää entisten työpaikkojensa kautta. Paljon alueilla on hänelle ennestään tuttuja asiakkaitakin – joista osan kanssa Mäyrä on yhteydessä siviilissäkin.

Asiakkaan parasta ajatellen

– Parasta työssäni on nokatusten ja puhelimitse tapahtuvat asiakaskontaktit, joita ei edellisessä työssäni juurikaan ollut. Itseäni kiinnostaa myös puuvirran näkeminen sekä miten Suomen metsiä hyödynnetään. Lisäksi on mukava päästä alueille, joiden metsää olen itse pistänyt aikoinaan alulle ja joita nyt pääsen ehkä hakkailemaan, Mäyrä kertoo.

Hänen mielestään metsäasiantuntijan tärkein ominaisuus on yhteistyötaidot – eikä metsäalan muistakaan taidoista ole haittaa. Mäyrä miettii aina, miten asiakas saisi metsästään parhaan mahdollisen tuoton. Ennen leimikkojen tekoa täytyy kuitenkin selvittää ovatko vaikkapa luontoarvot metsänomistajalle rahaa tärkeämpiä.

Vapaa-​ajalla metsään tai Lappiin

– Vapaa-​aikanani suuntaan joko metsään tai mökillemme Lappiin. Myös metsästys ja kalastus ovat sydäntäni lähellä. Kasvatamme vaimoni kanssa kanalintukoiria – pieniä münsterinseisojia – ja pidän niiden omistajille myös koulutustapahtumia, Mäyrä kertoo.

Lue myös nämä: