Update cookies preferences

”Tämä ei ole pikamatka, vaan pitkän matkan juoksu”

20.12.2024

Vuosi sitten joulukuussa 2023 Oulun uudella tuotantolaitoksella sahattiin ensimmäiset tukit. Päivässä oli tuolloin juhlan tuntua – olihan uutta laitosta suunniteltu ja rakennettu intensiivisesti kaksi vuotta. Itsessään jo investoinnin etenemisen nopeus oli melkoinen saavutus greenfield-​projektille, jonka kokonaiskustannukset olivat yli 90 miljoonaa euroa.

Nyt takana on ensimmäinen vuosi tuotannon ylösajoa. Millaisia mietteitä kulunut vuosi herättää, Oulun tehdaspäällikkö Antti Kyröläinen?

”Vuosi meni niin nopeasti, ettei huomannutkaan. Tähän vuoteen mahtui monta tiukkaa käännettä ja välillä hieman hampaiden kiristelyä. Koko ajan olemme kuitenkin menneet suunnitelmallisesti eteenpäin, ja ongelmia on selätetty kymmenkertainen määrä oletettua enemmän”, Antti sanoo virnistäen.

Investointi piti sisällään useita kone- ja laitetoimituksia – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta suurimmat toimitukset tulivat kotimaisilta laitetoimittajilta. Laitoksen automaatioaste on vaikuttava, ja esimerkiksi kuivaamojen kuljetukset hoituvat täysin automatiikan avulla. Automaatioiden yhteen sovittamiseksi on tehty paljon työtä ja sen saralla ovatkin olleet isoimmat haasteet – erityisesti kappalekäsittelyssä.

”Tämä ei ole pikamatka, vaan pitkän matkan juoksu”, kuvaa Antti laitoksen ylösajoa. Hän lisää säännöllisten viikkopalavereiden olevan tärkeitä tiedon kulun vauhdittamiseksi. Niissä käydään läpi ajankohtaisia asioita ja suunnitellaan tulevaa tuotannon väen, työnjohdon ja toimihenkilöiden kanssa. Tärkeää on sparrata toinen toista, kaikilla kuitenkin on yhteinen tavoite tuotannon ylös ajamiseksi.

Pilkettä silmäkulmassa

Junnikkalan hyvä yhteishenki on jo vuosia loistanut henkilöstökyselyissä. Sama kulttuuri on myös rantautunut Ouluun.

”Positiivista on, että ajoittaisista vaikeuksista huolimatta porukka on pysynyt kasassa. Taistelutahtoa ja pilkettä silmäkulmassa riittää edelleen”, Antti kertoo.

”Oulun talousalueella on hyvä toimia. Ihmisiä ja palveluita löytyy ympäriltä, esimerkiksi jokaiseen rekrytointiimme olemme saaneet valtavasti hakemuksia, mikä on toki edesauttanut hyvän porukan kokoamista. Olemme työpaikkailmoituksissa tuoneetkin avoimesti esille sen, että haemme meille hyviä tyyppejä töihin. Niitä olemmekin saaneet, ja vieläpä hyvin erilaisista taustoista.”

Sahateollisuus mielletään usein melko miesvaltaiseksi alaksi. Oulun laitoksella on naisia töissä huomattavasti alan keskiarvoa enemmän, mistä olemme Junnikkalassa ylpeitä.

Mietteitä tulevaan vuoteen

Projektipäällikkö Timo Mäkelä on ollut mukana Oulun hankkeessa aivan alkumetreiltä lähtien. Mitä Timolle jäi kuluneesta vuodesta päällimmäisenä mieleen?

”Rakentamisen ja laiteasennusten aikataulujen pitäminen yllättivät positiivisesti, ja saha käynnistettiin päivälleen suunnitellussa aikataulussa. Jos kaikki toimitukset olisivat sujuneet, kuten esimerkiksi tukkilajittelu eli toiminta lähtisi ”napista painamalla käyntiin”, niin kaikki olisi sujunut hyvin helposti”, Timo taustoittaa.

”Alkuvuoteen näkymät ovat hyvät ja käyntiinajokäyrä nousee vielä ylöspäin. Pakkasen jäädyttämät puut pudottavat sahassa vauhtia, joten siinä mielessä toivotaan lauhkeita kelejä.”

Välillä sahaus tulee Antilla uniin, ja Timo kertoo verenpaineen kolmessa vuodessa nousseen. Tulevaan vuoteen lähdetään kuitenkin hyvillä mielin tuotannon porskuttaessa.

Junnikkalan väki toivottaa kaikille oikein hyvää ja onnekasta vuotta 2025!

Lue myös nämä: