Update cookies preferences

TIEDOTE: Omistusjärjestely Junnikkala Oy:ssä

2.5.2019

Junnikkala Oy:n (”Yhtiö”) omistuspohja on muuttunut 30.4.2019 allekirjoitetun kauppasopimuksen seurauksena. Toteutetun omistusjärjestelyn mukaisesti Juha ja Johanna Junnikkala ovat luopuneet omistuksestaan Yhtiössä. Järjestely toteutettiin Yhtiön ja sen muiden osakkaiden – toimitusjohtaja Kalle Junnikkala, myyntijohtaja Veli-​Matti Junnikkala ja tuotantojohtaja Janne Pyy — kesken.

Juha Junnikkala on toiminut Yhtiön metsäjohtajana sekä sen hallituksen puheenjohtajana. Johanna Junnikkala on ollut Yhtiön hallituksen jäsen. Molemmat jättävät tehtävänsä Yhtiössä ja Yhtiön hallituksessa.

Junnikkala Oy on yksi Suomen merkittävimmistä puunjalostusyrityksistä. Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Kalajoella ja Oulaisissa ja se myy alueen raaka-​aineesta valmistettuja tuotteita yli 30 maahan. Yhtiön liikevaihto vuonna 2018 oli 86m€, se työllistää suoraan yli 150 ja välillisesti lähes 400 henkilöä.

”Toiminta-​alueemme metsänomistajat, maailman lujin raaka-​aine, motivoitunut ja osaava henkilöstö, erinomainen logistiikka sekä vahva ja vaativa asiakaskenttä ovat toimintamme peruspilareita ja takaavat Yhtiömme menestyksen nyt ja tulevaisuudessa. Kiitän Juhaa ja Johannaa pitkäaikaisesta yhteistyöstä ja heidän arvokkaasta panoksesta Yhtiössä. Olemme sitoutuneet jatkamaan Yhtiön kehittämistä kasvustrategiamme mukaisesti tiiviissä yhteistyössä henkilöstön ja yhteistyökumppaniemme kanssa. Uskomme vahvasti suomalaisen metsäteollisuuden tulevaisuuteen ja pyrimme kasvattamaan yhtiöstä entistä vahvemman toimijan toimialallamme” toteaa Yhtiön toimitusjohtaja Kalle Junnikkala.

Lisätietoja
Kalle Junnikkala, toimitusjohtaja
kalle.junnikkala@junnikkala.com
0500–514884

Lue myös nämä: