Update cookies preferences

Haluamme olla alueen halutuin kesätyöpaikka

8.7.2021

Tänä kesänä Junnikkalalle palkattiin 25 kesätyöntekijää. Rekrytointikampanja aloitettiin jo helmikuun puolessa välissä ja haastatteluja alettiin toteuttamaan välittömästi, tiiviissä yhteistyössä työnjohtajien ja henkilöstöpäällikön toimesta.

Junnikkala arvostaa kesätyöntekijöissä erityisesti ahkeruutta ja reippautta sekä innokkuutta työn tekemiseen ja tietysti valmiutta oppia uusia asioita. Näillä ominaisuuksilla pääsee pitkälle elämässä muutenkin.

Kaikille hakijoille ei luonnollisestikaan ole pystytty kesätyötä tarjoamaan. Jokaiselle hakijalle vastataan aina henkilökohtaisesti, oli sitten päätös kesätyöpaikasta mikä hyvänsä. Tämä on myös tapa osoittaa arvostusta ja kunnioittaa sitä, että henkilö on ollut kiinnostunut Junnikkalan tarjoamista kesätyömahdollisuuksista.

Mukavat työkaverit ja kannustava ilmapiiri

Ilahduttavaa on ollut se, että hakijoiden joukossa oli useita Junnikkalalla aikaisemminkin työskennelleitä. Se on osoitus siitä, että odotukset kesätyöpaikan suhteen ovat täyttyneet ja tehtävissä on viihdytty. Junnikkalan tavoitteena onkin olla alueen halutuin kesätyöpaikka nuorille.

”Olemme saaneet valtavasti kehuja työilmapiiristä ja tunnelmasta. Kokeneemmat työkaverit ovat ottaneet kesätyöntekijät todella hyvin vastaan. Kesätyöntekijämme kertovat, että kaikki kannustavat, opastavat ja auttavat aina, kun apua tarvitaan. Virheitä ei tarvitse pelätä, nehän itseasiassa auttavat parhaiten oppimaan ja niiden myötä kehittyy työssään. Kun ihmiset kehittyvät, niin yrityksenkin toiminta kehittyy. Pitää muistaa, ettei kukaan ole sahatyöntekijä syntyessään.”

Henkilöstöpäällikkö Johanna Ala-​Pöntiö

”Töitä meillä tehdään ahkerasti ja hetkittäin kovankin paineen alla, silti juttua piisaa ja naurua riittää. Kesätyöntekijämme ovat kertoneet minulle, että he kokevat kuuluvansa joukkoon jo muutamassa päivässä ja tämä on kyllä täysin meidän vakituisten työntekijöidemme ansiota. Kaikki kiitos tästä kuuluukin luonnollisesti heille.” Johanna jatkaa.

Kunnossapidon työnjohtaja Perttu Laukka ja henkilöstöpäällikkö Johanna Ala-​Pöntiö ovat erityisen ilahtuneita kesätyöntekijöiden antamasta palautteesta kannustavan ja hyvän työilmapiirin suhteen.

Monipuolisia työtehtäviä

Moni ei ehkä tule ihan heti ajatelleeksi sitä, miten monipuolisia työtehtäviä Junnikkalalla on tarjota. Kesätyöntekijät ovat yllättyneet työn monipuolisuudesta. Kesätyömahdollisuuksia löytyy laajalla skaalalla: Tuotantoon, kunnossapitoon, jatkojalostukseen, metsäpuolelle, taloushallintoon ja  logistiikan asiantuntijatehtäviin. Hakijoiden joukosta löysimme myös henkilöitä, jotka palkattiin heti vakituiseen työsuhteeseen.

Heinä-​elokuun aikana Junnikkalan verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa julkaistaan kesätyöntekijätarinoita. Mikä olisikaan parempi tapa kertoa Junnikkalan tarjoamasta kesätyöstä, kuin antaa nuorten itsensä kertoa kokemuksistaan. Sarjan aloittavat 15.7. kaverukset Oona ja Jasmine, jotka työskentelevät jatkojalostuksessa.

Kattava perehdytys

Kesätyöntekijöiden perehdytys tehdään huolella useassa osassa. Työntekijän kanssa käydään läpi työturvallisuuteen, työsuhteeseen ja työehtosopimuksiin liittyvät asiat, kuten esimerkiksi palkanmaksupäivä ja työterveyshuolto. Työpisteellä kesätyöntekijää opastaa oma nimetty perehdyttäjä. On tärkeää, että tietää kenen puoleen kääntyä, kynnys pyytää apua tulee olla matalalla niin työkavereihin kuin työnjohtoonkin.

Erityistä huomiota kiinnitämme työturvallisuuteen

Työturvallisuuteen liittyvät asiat ovat tuotantotiloissa äärimmäisen tärkeitä ja niihin panostetaan voimakkaasti. Kesätyöntekijöiden perehdyttämisessä työturvallisuus onkin varsin keskeisessä roolissa. Kaikki käydään läpi perusteellisesti — A:sta Ö:hön. Työturvallisuuteen liittyy monia seikkoja, joita ei välttämättä tule edes ajatelleeksi ja jokaisen kesätyöntekijän pitää ymmärtää ne syyt, miksi asiat tehdään tietyllä tavalla ja miksi on tärkeää tehdä kaikki juuri, kuten on opastettu.

Työsopimuksen allekirjoitus on nuorelle iso tapahtuma

Työsopimukset tehdään luonnollisestikin kaikkien kesätyöntekijöiden kanssa. Tavoitteena on solmia sopimukset hyvissä ajoin ennen työsuhteen alkua. Samassa yhteydessä työntekijä käy valitsemassa työnjohtajan opastuksella työvaatteet sekä tutustumassa tulevaan työpisteeseensä.

”Työsopimuksen allekirjoitus on aina iso ja tärkeä hetki kesätyöntekijälle. Monia varmasti vähän jännittääkin ja mielessä liikkuu se, että millaistahan siellä on ja että pärjäänkö tai opinko kaikki työtehtävät.”

Henkilöstöpäällikkö Johanna Ala-​Pöntiö

”Tuotantolaitoksemme työilmapiiri, tunnelma ja työntekijöiden viihtyvyys on meillä täällä Junnikkalassa sydämen asia. Hyvä työnantajamielikuva vaatii käytännön tekoja, olemmekin panostaneet ja panostamme jatkossakin työntekijöiden viihtyvyyteen sekä työssä jaksamiseen valtavasti huomiota. Hyvät ja luotettavat työntekijät ovat menestyksemme perusta. Junnikkalan kasvunäkymät ovat juuri nyt erinomaiset, vientiä on jo 60 % koko tuotannosta. Suunnitteilla olevat massiiviset investoinnit uuteen tuotantolaitokseen Oulussa tulevat lisäämään merkittävästi tarjoamiamme työpaikkojen määrää. Meillä arvostetaan kaikkia työntekijöitä, jokaisella on oma ja tärkeä rooli tässä kokonaisuudessa, jonka pitää toimia moitteettomasti. Niin… ja uskallan kyllä sanoa senkin, että arvostus on molemminpuolista.” Johanna sanoo lopuksi.

Lue myös nämä: