Update cookies preferences

Pohjaset Oy on valittu Junnikkalan Ouluun valmistuvan uuden sukupolven sahan pitkäaikaiseksi logistiikkakumppaniksi 

10.1.2023

Junnikkala järjesti vuoden 2022 lopulla tarjouskilpailun Oulun Laanilaan rakenteilla olevan uuden sahalaitoksen logistiikkatoiminnoista, kilpailutus piti sisällään sekä sisäiset että ulkoiset logistiikkatoiminnot. Tukkien lajittelun, sahan syötön ja hakkeiden ajon kumppaniksi on valittu Pohjaset Oy.  Tuotanto Oulussa käynnistetään vuoden 2023 lopulla. 

Halusimme kumppaniksi yhtiön, jolla on osaamista ja kokemusta tukkikentän hoidosta sekä omaa riittävästi volyymiä hakkeiden kuljetuksiin Pohjois-​Suomen alueella. Tämän lisäksi Pohjasetin halu kehittää toimintaansa sekä heidän tarjoama kustannuskilpailukykynsä olivat osaltaan merkittävässä roolissa lopullisen valinnan tehdessämme. Kommentoi kumppanivalintaa Junnikkala Oy:n toimitusjohtaja Kalle Junnikkala  

Junnikkalan Oulun Laanilaan valmistuva tuotantolaitos tulee olemaan yksi Suomen moderneimmista sahoista, jossa Pohjaset Oy:n rooli pitkäaikaisena logistiikkakumppaninamme on tärkeässä osassa kokonaisuutta. Oulun sahan aloittaessa toimintansa logistiikan roolina on osaltaan varmistaa raaka-​aineiden ja hakekuljetusten sujuvat, varmat sekä oikea-​aikaiset toimitukset.  

Turvallisuus, vastuullisuus, jatkuva toiminnan parantaminen sekä vahva tahto onnistua kuvaavat osuvasti molempien yhtiöiden toimintaa. Tärkeitä kulmakiviä, joille yhteistyömme on hyvä perustaa. Toteaa Kalle Junnikkala 

Lisätietoja antavat:

Junnikkala Oy 

Kalle Junnikkala, toimitusjohtaja 

kalle.junnikkala@junnikkala.com 

+358500514884 

Pohjaset Oy  

Janne Pohjanen, toimitusjohtaja 

Janne.pohjanen@pohjaset.com 

+358405728866 

Lue myös nämä: