Ura Junnikkalalla — Tuotannon työntekijöistä työnjohtajiksi 

9.9.2022

Työilmapiiri, työntekijöiden viihtyvyys sekä mahdollisuudet työssä kehittymiseen ovat Junnikkalalle sydämen asioita. Tunnelmaan, työssä jaksamiseen ja kehitysmahdollisuuksiin kiinnitetäänkin valtavasti huomiota. Hyvät ja luotettavat työntekijät ovat jokaisen yrityksen, niin myös Junnikkalan menestyksen perusta. Tavoitteena ei ole yhtään sen vähempää, kuin olla alueen halutuin työpaikka — työpaikka, joka lyö muut laudalta. Haluttu mielikuva saavutetaan arvostamalla työntekijöitä, sekä tarjoamalla halukkaille mahdollisuuksia työssä kehittymiseen, uralla etenemiseen, sekä jatkuvaan kouluttautumiseen. 

Oulun Laanilaan rakennetaan parhaillaan uutta modernia tuotantolaitosta. Rekrytoinnit asiantuntijatehtäviin Oulun toimipisteeseen aloitetaan vaiheittain syksyllä 2022. Tuotannon työntekijöiden rekrytoinnit puolestaan ajoittuvat keväälle 2023. Uusi tuotantolaitos tarjoaa kymmeniä monipuolisia työtehtäviä saha-​alan ammattilaisille tai saha-​alan ammattilaisiksi haluaville.  

Tuotannon työntekijästä työnjohtajaksi  

Alavieskalainen Pasi Isokääntä (kuvassa oikealla) ja Ylivieskalainen Lassi Jutila (kuvassa vasemmalla) työskentelevät Junnikkalan Kalajoen sahalla työnjohtajina. Molemmat ovat aloittaneet Junnikkalalla tuotannollisissa tehtävissä, joista he ovat edenneet edelleen monipuolisiin ja vaativiin työnjohdollisiin tehtäviin esimiehiksi. 

Pasi on valmistunut rakennusalan artesaaniksi vuonna 2010. Työskentelyn Junnikkalan sahan Kalajoen tasaamossa hän aloitti heti armeijan jälkeen. Vuosien aikana kokemusta onkin ehtinyt kertyä varsin monipuolisesti erilaisista tuotannon työtehtävistä, muun muassa dimensiolajittelusta, särmäyksestä, sahauksesta sekä tukkilajittelusta.  

Pasi on pitkän linjan junnikkalalainen, hänellä ei alkuvaiheessa ollut varsinaisia suunnitelmia edetä työnjohtajaksi. Viimeisten vuosien aikana kiinnostus johtotehtäviin on kuitenkin pikkuhiljaa alkanut kytemään Pasin mielissä. Syksyllä 2021 avautui haku työnjohtajan tehtäviin, Pasi päätti laittaa hakemuksen vetämään ja hänet valittiin työnjohtajaksi. 

Lassin kiinnostus esimiehen tehtäviin heräsi varhain hänen työskennellessään Kalajoen sahalla tuotannon tehtävissä. Hän arveli mahdollisuuksiensa paranevan alan opintojen myötä ja teki päätöksen hakeutua tuotantotalouden insinööriopiskelijaksi Centriaan. Opiskeluja on tällä hetkellä jäljellä vielä vuoden verran. Kirkkaana tavoitteena Lassilla oli jo ennen opintoja se, että heti sopivan tilaisuuden tullen lähtee hakemus työnjohtajaksi esimiestehtäviin. Sopiva tilaisuus tuli, hakemus lähti ja iso tavoite toteutui, Lassi on Junnikkalan Kalajoen sahalla jatkojalostuslaitoksessa työnjohtajana.  

Monipuolinen toimenkuva 

Työnjohtajan tärkein tehtävä on luonnollisesti henkilöstöstä huolehtiminen ja heidän lähiesimiehenään toimiminen, sekä vastuu siitä, että kaikki linjat pysyvät toiminnassa, eikä turhia tuotantokatkoksia synny. Junnikkalan työnjohtajilla on kymmeniä alaisia, Pasin alaisuudessa työskentelee 40 ja Lassin 35 junnikkalalaista. 

Työnjohtajan toimenkuva Junnikkalalla on varsin monipuolinen, päivät vaihtelevat suuresti. Joskus istutaan enemmän ja joskus taas juostaan enemmän. Kalajoen sahalla on päälle toistakymmentä työpistettä, joiden toimintaa valvotaan. Molempien mielestä työnjohtajan työtehtävät ovat varsin monipuolisia ja vaihtelevia. Harvemmin tulee kahta samanlaista päivää peräkkäin, kertovat Pasi ja Lassi. 

”Mitä monipuolisemmin oppii sahan töitä, sitä monipuolisemmin pääsee tekemään erilaisia työtehtäviä”  

Pasi Isokääntä ja Lassi Jutila

Kehitysmahdollisuudet motivoivat  

Pasin mielestä yksi tärkeimmistä viihtymiseen vaikuttavista asioista on hyvä työilmapiiri, myös tehtävät ovat olleet monipuolisia ja mahdollisuuksia annetaan, kun niitä halutaan ottaa vastaan. Junnikkala kannustaa itsensä kehittämiseen ja koulutusmahdollisuuksia on tarjolla monipuolisesti. Pasi on esimerkiksi suorittanut saha-​alan ammattitukinnon vuosina 2012–2014, minkä lisäksi hän on osallistunut moniin muihinkin työssä kehittymisen kannalta tärkeisiin koulutuksiin, esimerkiksi lujuuslajittelukurssille. Nykyisessä tehtävässä esimiestaidot ovat luonnollisestikin keskeisessä roolissa. Pasi haluaakin kehittää omia taitojaan ja osaamistaan koko ajan, tällä hetkellä meneillään on Junnikkalan järjestämä esimieskoulutus.  

”Tehtävät ovat olleet monipuolisia ja mahdollisuuksia annetaan, kun niitä halutaan ottaa vastaan.” 

Pasi Isokääntä

Myös Lassi painottaa hyvän porukan ja työilmapiirin merkitystä. Yrityksen johtamisen ja esimiestyön merkityksellisyyttä ei myöskään Lassin mielestä voi liikaa korostaa. Junnikkalalla on hänen mielestään hyvää johtamista ja kannustavia esimiehiä. Lassi kokee motivoitumisen kannalta tärkeäksi ja merkitykselliseksi myös sen, että Junnikkala tarjoaa halukkaille mahdollisuuden osallistua ja päästä vaikuttamaan sekä jakamaan omaa osaamistaan yrityksen toiminnan kehittämisessä. Hän kertoo olleensa mukana esimerkiksi mielenkiintoisessa maalaamon kehittämisprojektissa, siinä oppi lisää ja pääsi vaikuttamaan asioihin.  Hänen mielestään mahdollisuudet olla mukana yrityksen kehittämisessä, osaltaan nostavat motivaatiota ja vaikuttavat työssä viihtymiseen. 

”Oli mielenkiintoista päästä osallistumaan maalaamon kehittämiseen, se lisäsi omaa motivaatiota.” 

Lassi Jutila

Vapaa-​ajalla rentoudutaan 

Pasi on vankka Kärppien kannattaja, joten vapaa-​aikaan ja rentoutumiseen kuuluu sitä myöten luonnollisesti penkkiurheilu suosikkisjoukkuetta kannustamassa. Lassi puolestaan harrastaa monipuolisesti urheilua mm. salibandyä ja korista. Molemmille frisbee golfista on tullut yksi tapa rentoutua ja palautua töistä vapaa-​ajalla.   

Junnikkala panostetaa henkilöstön hyvinvointiin kannustamalla liikkumaan vapaa-​ajalla. Kaikilla vakituisilla työntekijöillä on käytössään vuosittain 400 euron edestä liikuntaseteleitä. Tämän lisäksi on mahdollista ansaita erilaisia lisäpalkintoja liikuntasuorituksistaan.  

Mitä metsä sinulle merkitsee? 

”Rauhoittumisen paikka” toteaa Pasi. ”Sama!” kommentoi Lassi. 

Lue myös nämä: