Työntekijätarinat
Junnikkala työnantajana
Ura Junnikkalalla — Vastuullista puukauppaa
Vankan kokemuksen omaava Junnikkalan metsäosasto huolehtii sekä tukkipuun ostosta, että kuljetuksista. Metsäosaston tehtäviin kuuluvat myös vastuu ostettavan puun laadusta sekä määrästä, eli käytännössä he huolehtivat siitä, että Junnikkalan toimintavarmuus pysyy…
Kehittämisorientoitunut uuden luoja
Tuore laatu‑, turvallisuus- ja ympäristöpäällikkömme Petri Maunula aloitti toimessaan 26.7.2021.
Haaveet on tehty toteutettaviksi
Nikolla on aina ollut jo pikkupojasta saakka haaveena tulla metsäkoneen kuljettajaksi.
Sakun toimesta lähtee Junnikkalan puuta ympäri maailmaa
Sakulla on meneillään jo viides vuosi kesätöissä Junnikkalalla, joten häntä voidaan sanoa ”vanhaksi konkariksi”.
Työkaverit ovat rentoja ja juttu lentää!
Kaverukset Jasmine ja Oona ovat ensimmäistä kertaa kesätöissä Junnikkalan sahalla.
Niin taitava ICT-velho, että oksat pois
Vuoden 2021 alussa ICT-asiantuntijanamme aloittanut Sylvesteri on koulutukseltaan datanomi ja hänellä on alalta yli 20 vuoden kokemus.
Tavoitteena kehittää Junnikkalasta alueen halutuin työnantaja
Johanna aloitti uudessa toimessaan joulukuun puolessa välissä — eli ensimmäistä vuosirengasta yrityksessämme on kertynyt vasta kuudesosa.
Sahatavaran laatu on Markon työn ytimessä
Markon työmaana on sahatavaran tuorelajittelu ja rimoitus. Se tapahtuu sahan kombilaitoksessa, jonne puutavara tuodaan sahauksen ja välivarastoinnin jälkeen.
Jaakko on tukkilajittelija ja sahan moniosaaja
Tukit menevät lajittelupöydän ja mittauslaitteiston läpi Jaakko Arvolan valvovan katseen alla. Työkaluinaan hänellä ovat nosturin ohjaimet ja tietokoneet.