Update cookies preferences

Uuden sukupolven sahakokonaisuus
Oulun Laanilaan

Oulun tuotantolaitoksen tarina lähtee liikkeelle siitä, kun veljekset Kalle ja Veli-​Matti Junnikkala tutkailivat sahakarttaa ja pohtivat, että Oulun seudultahan puuttuu teollisen mittaluokan saha. Junnikkalassa oli tätä ennen pohdittu monipuolisesti laajentumismahdollisuuksia: kasvattaako tuotantoa olemassa olevilla tuotantolaitoksilla Kalajoella ja Oulaisissa vai rakentaako kokonaan uusi saha. Veljekset päätyivät jälkimmäiseen vaihtoehtoon, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen!

Investointipäätös tehtiin vuoden 2021 joulukuussa ja uuden Junnikkalan sahan paikkakunnaksi valikoitui Oulu. Tästä hyvästä sanayhdistelmästä syntyikin projektille nimi: JOULU, joka sopi hyvin myös hankkeen alkamisajankohtaan. Seuraavan vuoden juhannuksen tienoilla lyötiin lukkoon kaupat tontista ja ostettiin sahalinja Veistolta hankkeen sydämeksi. Lähes tasan kaksi vuotta investointipäätöksen tekemisestä Oulussa sahattiin onnistuneesti ensimmäiset tukit.

Investointihanke oli Junnikkalan perheyrityksen historian suurin. Yli 90 miljoonan euron investoinnin näkymät ovat pitkälle tulevaisuuteen. Puu uusiutuvana materiaalina on ekologinen ratkaisu rakentamisen tarpeisiin ja puurakentamisen kasvun mahdollisuuksiin luotamme mekin.

Uuden tuotantolaitoksen koneet ja laitteet on hankittu suurelta osin kotimaisilta laitetoimittajilta. Lukuisten suunnittelu- ja konepajatuntien lisäksi rakennustyömaa työllisti mittavan joukon työntekijöitä kymmenistä eri yrityksistä. Rakennusaikana turvallisuusperehdytyksen kävi 1 300 henkilöä, mikä kuvaa hyvin hankkeen laajuutta.

Pari vuotta ja 90 miljoonaa euroa myöhemmin Junnikkalalla on maailman modernein ja tehokkain sahalaitos toiminnassa. Sahalla tuotetaan laadukasta sahatavaraa lähialueilta hankituista mänty- ja kuusitukeista. Osa tuotteista jatkojalostetaan Junnikkalan Kalajoen tuotantolaitoksella ja suurin osa – noin 90 % – tuotteista viedään ulkomaille. Kaikkiaan Junnikkalan tuotteita viedään yli 40 maahan.

  • Investoinnin kokonaisarvo yli 90 milj. euroa
  • Tuotantokapasiteetti 350.000 m³
  • Raaka-​ainetarve 700.000 m³
  • Puulajisuhde: mäntyä 75%, kuusta 25%
  • Viennin osuus 90%
  • Uusia työpaikkoja 70
  • Työllistämisvaikutus kokonaisuudessaan noin 200
  • Tuotanto käynnistyi jouluna 2023

Edistyminen

Antti Kyröläinen

Tehdaspäällikkö

Timo Mäkelä

Projektipäällikkö

Projektin kumppaneita

Ajankohtaista

Yhteydenotto