Työntekijätarinat
Junnikkala työnantajana
Sakun toimesta lähtee Junnikkalan puuta ympäri maailmaa
Sakulla on meneillään jo viides vuosi kesätöissä Junnikkalalla, joten häntä voidaan sanoa ”vanhaksi konkariksi”.
Työkaverit ovat rentoja ja juttu lentää!
Kaverukset Jasmine ja Oona ovat ensimmäistä kertaa kesätöissä Junnikkalan sahalla.
Niin taitava ICT-velho, että oksat pois
Vuoden 2021 alussa ICT-asiantuntijanamme aloittanut Sylvesteri on koulutukseltaan datanomi ja hänellä on alalta yli 20 vuoden kokemus.
Tavoitteena kehittää Junnikkalasta alueen halutuin työnantaja
Johanna aloitti uudessa toimessaan joulukuun puolessa välissä — eli ensimmäistä vuosirengasta yrityksessämme on kertynyt vasta kuudesosa.
Sahatavaran laatu on Markon työn ytimessä
Markon työmaana on sahatavaran tuorelajittelu ja rimoitus. Se tapahtuu sahan kombilaitoksessa, jonne puutavara tuodaan sahauksen ja välivarastoinnin jälkeen.
Jaakko on tukkilajittelija ja sahan moniosaaja
Tukit menevät lajittelupöydän ja mittauslaitteiston läpi Jaakko Arvolan valvovan katseen alla. Työkaluinaan hänellä ovat nosturin ohjaimet ja tietokoneet.
Liki neljä vuosikymmentä Junnikkalalla
Junnikkalan metsäasiantuntijan tehtäviin kuuluu puunostosta ja korjuusta huolehtiminen. Seppo Joki-Erkkilän kohdalla työnimike tarkoittaa todellakin vahvaa asiantuntijuutta, sillä Seppo on ollut Junnikkalan palveluksessa liki neljä vuosikymmentä.
Ville menee mielellään metsään
Ville Karhulahden kuvaillessa työtään tukkirekan kuljettajana, piirtyy työstä hyvin mielenkiintoinen kuva, johon yhdistyy niin taitavan kuskin, turvallisuusasiantuntijan, meteorologin kuin maantieteilijänkin osaamista.
Petteri auttaa asiakasta kannolta kauppaan
Petterin asiakkaita ovat talotehtaat, elementtitehtaat, puutavaraliikkeet ja teolliset puun käyttäjät. Kotimaan myyntipäällikön tehtävään sisältyy myös paljon muuta kuin myyntiä.